Eilen oltiin sekä Hessu että minä Marin käsittelyssä ja molemmille tehtiin kraniosakraalihoito. Hessulla oli rintakehän alueella sekä alaleuassa kunnon jumitusta, mikä johtunee sitä sen esteeseen törmäämisestä noutokapula suussa. Joku ylimmistä niskanivelistä oli myös tosi jumissa. Hessu tuntui nauttivan käsittelystä, välillä tosin ampiaiset hiukan häiritsivät pörräämällä lähistöllä. Hessu jo luottaa Mariin niin hyvin, että ylensä lösähtää heti kyljelleen hoidettavaksi. Omista jumituksista ei sitten ihan niin tarkasti, niitä olikin ihan riittämiin. Taikanäppi Mari löysi kyllä kaikki kohdat, mitkä olen joskus pahemmin loukannut johtuen esim. auton alle jäämisestä, nilkan loukkaamisesta ja hevosen selästä putoamisesta. Olo oli hoidon jälkeen niin väsynyt, että meinasin oikeasti nukahtaa seisaalleni (otin sitten puutarhakeinussa päikkärit). Vaikka itse hoito ei satu, oli minulla alaselkä käsittelyn aikana välillä kuin tulessa, hyvä kun pystyin makaamaan paikallani (se mun hankalin paikka). Loppupäivän lähes leijuin ilman yhtään kipua. Oikea nilkka / jalka oli niin jumissa, että siihen tarvitaan uusintakäsittely piakkoin. Nyt ymmärrän Hessuakin paremmin, kun se aina hoitojen jälkeen nukkuu pitkään ja sitten on kuin lentoon lähdössä. 

Hoidot olivat eilen aamulla, joten päivä rauhallista oloa molemmille ja Hessun kanssa tehtiin vain noin 3,5 km rauhallinen hihnalenkki ja vanhuskoirat saivat ulkoilla pihalla ja kotikalliolla vapaana. Tänään vielä ulkoilut hihnassa ja jos sitten huomisesta aloittaisi oikeat toko-treenit Hessun kanssa, ei kuitenkaan vielä hyppyä. Minulla alkaakin tänään taas syyskausi ratsastuksen merkeissä :) Loistavaa nähdä taas kaikki ratsikaverit!