Tänään oli Frodo maneesitreeneissä. Treenailtiin seuraamista ja lähinnä liikkeelle lähtemisiä sekä paria askelta eteen, taakse ja sivuille. Meni oikein hyvin. Otettiin myös kaukokäskyjä ja tein aluksi ihan läheltä palkiten joka vaihdosta (heittämällä namin Frodon taakse). Hyvin meni. Noudot sekä puu-, että metallikapulalla ok. Ruutuun juoksuja ja kerran liike kokonaisena (hyvin :). Otettiin myös suoria luoksetuloja ja kerran pysähdyksien kera. Kaikista tyytyväisin olen siihen että yllättäen TUNNARIT onnistuiva loistavasti. Ekalla kerralla oikein hyvä. Tokalla toinen koira hyökkäsi tunnarikapuloille, juuri kun Frodo oli ottanut oikean, mutta mitään rähinää ei onneksi tapahtunut (Frodolla kyllä karvat ja häntä pystyssä). Kävelin vain rauhallisesti ja otin Frodoa pannasta kiinni ja samalla tavalla teki myös toisen koiran omistaja. Sitten otettiin vielä uusi tunnari, eikä Frodoa näköjään edellinen keskeytys vaivannut, sillä liike meni jälleen oikein loistavasti. Suskille suuri kiitos liikkeenohjaajana toimimisesta ja kapuloiden lainasta :) Myöskin paikallamakuu sujui Frodolta hienosti (vaikka molemmilla puolilla olevat koirat olivat paikalla istumisessa). Meillä on nyt myös UUDET hienot ohjatun noudon kapulat ja siitäkin kiitos Suskille. Josko tunnarikin taas jälleen alkaisi pelittämään vanhaan malliin :)

Milo ja "morsian" treffasivat tänään onnistuneesti :)) Kunhan kerkiän laitan kotisivuille kuvia. Kyllähän siinä taas kolmisen iltaa meni ensin leikkiessä ja temmeltäessä.