Eilen jälleen Milon kanssa PahaRemmin hakutreeneissä. Milolle valmis rata irtorullilla. Eli en tiennyt itsekään missä ukot olivat. Otettiin myös aika. Ukoilla kuitenkin palkka. Lunta oli paljon ja tuli kokoajan taivaan täydeltä lisääkin. Minulla ei lainkaan keskilinjalla palkkaa.

Ensimmäinen lähetys vasemmalle ja kello käyntiin. Toimin itsekin kisamaisesti, eli en lähtenyt etenemään. Milo tuli takaisin rullan kanssa, jonka toi minulle hienosti käteen asti. Näytölle juoksin liinassa kisamaisesti ja "tuomari" tuli perässä. Palkkana oli namit.

Toinen lähetys oikeaan etukulmaan ja Milo teki kauniin tyhjän laatikon ja palasi kutsuttaessa etulinjalle. Palkaksi kehuja.

Kolmas lähetys vasemmalle ja upposi hyvin ja suoraan, eteni hyvin, mutta lopuksi teki hiukan taaksepäin töitä, palasi kutsusta keskilinjalle.

Lähetys oikealle ja puolesta välistä (syvyyssuuntaan) löytyi umpipiilosta ukko ja rulla tuli jälleen hyvin minulle. Päästin juoksemaan liinan kanssa ukolle ja itse juoksin perässä. Palkkana namit.

Sitten taas lähetys vasemmalle ja hieno tyhjä.

OIkealle hieno tyhjä.

Vasemmalle hieno tyhjä (hyvin jaksoi Milo vaikka lunta oli todella paljon).

Sitten lähetys oikealle ja näytti, että Milo tekisi liian matalan piston, mutta otti sitten hyvin syvyyttä (tällä loppupuolella rataa ihan mielettömän paljon lunta). Ukko löytyi lopulta aivan takakulmasta ja rulla tuli jälleen hienosti mulle käteen asti. Annoin Milon juosta liinan kanssa ukolle ja juoksin itse perässä. Palkaksi lelut ja taistelut.

Aikaa meni 10 minuuttia, vaikka todella raskas keli NauruKieli ulkona Oltiin kyllä Milon kanssa molemmat ihan puhki. Autoille oli radalta niin pitkä matka, että siinä sai hyvin ennen ja jälkeen rataa lihakset verrytettyä.

Suunnittelin, että seuraavat Milon treenit olisivat helpommat eli suorapalkkaukkoja siirtyvinä (molemmilla puolilla 3 kertaa). Jolloin Milolla olisi helppoa ja hauskaa ja saataisiin toivottavasti vahvistettua sitä eteenpäin työskentelyä.

Frodotuksella on tänään kauden viimeiset maneesitokotreenit. Pitäisi miettiä oikein hauskat treenit.

Eilen olisi ollut australiankarjakoirien vuosikokouskin, mutta oli niin kamala sää, että en sitten lähtenyt ajamaan. Lunta tuli yli kymmenen senttiä ja jokapaikassa oli autot ojassa ja jumissa, jo ihan tuolla lyhyellä treenimatkalla, hui! Vähän kyllä harmittaa, mutta toivottavasti nyt karjis -kesäleiri toteutuu, jotta pääsen näkemään karjistuttujakin Cool