Eilen oli Frodon ohjatut treenit, joskin treenailtiin itseksemme. Heti alkuun otin Frodon kanssa ruututreeniä. Vein ensin ruutuun ruokakupin jossa hiukan namia (joka tietysti meni loistavasti). Sen jälkeen tein pitkältä matkalta niin, että ruudussa oli tennispallo (joka ei näkynyt ruohon seasta) ja ruuutuun lähetyksiä ja vapautus pallolle. Lopuksi otin eripuolilta ruutua ja suhteellisen läheltä ruutuun lähetyksiä ja palkaksi lensi aina pallo koiran yli. Ihan hyvin meni treeni. Sitten Frodo pääsikin uimaan ja pikku lenkille ja autoon odottamaan.

Varsinaisissa treeneissä aloitin taas ruudulla (vieraan tekemä). Otettiin ruutua eri suunnista ja ihan suhteellisen hyvin meni.

Kaukoja tein Frodon kanssa kaukaa ja läheltä, mutta edelleen edistää. Laittamalla laudan pystyyn vaakatasossa sen tassujen eteen sain sen etujalat pysymään paikalla. Frodohan aina seiso - istu vaihtaa niin, että vetää takajalat eteenpäin, jolloin se siis istui etujalat ihan laudassa kiinni. Tästä maahan mennessään se joutuikin heittämään takapäätä reippaasti taakse, kun etutassuja ei voinut yhtään siirtää eteenpäin. Aika vaikealtahan tuo näytti, mutta onnistui Frodolta. Kaukoja otin monessa eri kohdassa ja eri tyyleillä, mutta ovat siis edelleen ongelma. Tänään otan iltasella vielä pari maasta - seiso pitkältä matkalta, mutta enään ei kerkiä hinkkaamaan ennen torstain kisoja. Nyt vaan peukut pystyyn, että tulis edes jotain pisteitä kaukosita kisassa.

Tunnaria tehtiin liikkeenohjaajan kanssa kolme kertaa ja kehuin kun otti sen oikean. Viimeisen Frodo tulikin innoissaan ja laukalla (tykkää niin mun kehuista) ja lopetettiin sitten siihen. Seuraava koitos sitten kisassa.

Metallinoudot vieraalla kapulalla ok. Hyppynoudot vieraalla kapulalla muuten ok, mutta pyrki parilla kerralla oikealle vinoon luovutuksessa. Täytyy ottaa ihan sitä kapulan luovutusta erikseen ja kiinnittää huomiota siihen suoruuteen. Tänään voisi vielä iltasella ottaa niin, että jätän kapulan meidän väliin ja ihan lyhyeltä matkalta vaan pari tuontia ja mun leuan alta pallo heti palkaksi, kun tulee suoraan.

Loppuun otettiin vielä kaukotreeniä ja sitten me vaan laiskoteltiin ja maattiin nurmikolla ja minä juttelin mukavia muiden kanssa (tosi ahkeria treenaajia, kun ei ollut edes koiraa kaikilla mukana...heh).

Unohdin myös eilen ottaa liikkeestä istumisen, eli sitäkin vielä tänään iltasella. Eli kertaukseksi vielä illan ohjelma:

- kaukot yhdellä vaihdolla (maasta - seiso)  pitkältä matkalta ja palkka takana

- kapulan tuontia ja huomio suorassa luovutusasennossa

- liikkeestä istuminen

Lapset olivat eilisissä treeneissä mukana ja meidän Eetu oli ihan myyty, kun sai tutustua yhden ohjaajan seitsemään Chihuahua -koiraan. Täytyy muuten vielä todeta, että kahden näistä chihuahuasta olen nähnyt treenaavaan tokoa ja ovat erittäin taitavia. Ei kyllä mikään ihan helpoin rotu sekään.