Hiukan palataan kuitenkin vielä viime vuoteen. Eilen aamulla kävi Mari hieromassa Hessun. Hessu oli jälleen melkoisen levoton hierottava ja jumitusta löytyi lanneosasta. Pahiten jumissa oli kuitenkin oikean etutassun ranne. Sitkeällä työllä Mari sai kuitenkin jumit purettua ja Hessu sai huokaistua helpotuksesta. Levottomuutta tällä kertaa aiheutti varmasti myös se, että Hessun kanssa on nyt tehty aika paljon treeniä ja on myös saanut juosta paljon normaalia enempi, joten maitohapoilla oli monet lihakset.
Sain myös viimein aikaiseksi tilattua Hessulle ne koirafrisbeet. Tilasin mallia Hyperflite - Jawz täältä:
Tuolla mallilla kokeiltiin silloin pikkujouluissa ja tuntui sopivan Hessulle parhaiten. Sillä on niin tiukka ote, että ihan lepsuimpia malleja en edes uskaltanut kokeilla (olisivat olleet heti rikki).
Loppuun vielä kuvasarjaa eilisestä vuoden viimeisestä metsälenkistä Hessun kanssa. Hessu joutui olemaan hihnassa, jotta hieronnan hyödyt eivät olisi heti poistuneet. Vanhuskoirat eivät päässeet mukaan, kun tehtiin reilu tunnin lenkki vaikeassa maastossa.
Alkumatkalla suolammella.
Matka jatkuu poikki metsän.
Välillä talsitaan metsätietä.
Sitten kivuttiin korkealle kalliolle, mistä loppukuvat.
Välillä oli aika kovakin tuuli, kuten kuvasta näkyy.
Lopuksi vielä maisemakuva.
Tänään olisi tarkoitus suunnata Hessun kanssa vuoden ensimmäisiin tokotreeneihin :) Piti vielä lisätä, että ihmeellisiä otuksia nuo kissat, eivät nyt pelänneet raketteja laisinkaan (maata röhnöttivät lauteilla saunan lämmössä), kun vuosi sitten olivat ihan säikkyinä.
Kommentit