Sutinaa on ollut joka rintamalla. Nyt onneksi tentti ohi ja saa taas hetken hengähtää ennen seuraavaa. Töissäkin on ollut kiirusta ja täällä kotonahan vauhtia rittää aina lasten ja eläinlauman kanssa ;) Koirien treenaaminenkin on jäänyt kiireen takia aikas minimiin.

Kova jännittäminenkin alkoi, kun pari päivää sitten tuli Frodon ja minun tokokisapaperit. Ensimmäistä kertaa mennään siis VOI -luokkaan ja kyllä jännittää. Mutta nyt siis treeneihin. Torstaina oli molempien ohjatut tokot.

Milon ryhmän kanssa tehtiin pääasiassa häiriötreeniä. Ringissä istuminen (lähekkäin) ohjaajan ympärillä sujui nyt ihan loistavasti (piti hyvää kontaktia). Ei myöskään ogelmaa kun yksi koirakko pujotteli meidät ja yksi kiersi ulkokautta ympäri. Kun piti siirtyä vielä eteenpäin ihan toisiin kiinni kului ryhmästä rähinää ja haukkua ja sitä ei Milokaan kestänyt vaan haukkui ja kontakti oli hukassa. Odotin niin kauan että viimein sain Milon ihan ohjaajan eteen hyvään perusasentoon ja kunnon kontaktiin (muut koirakot olivat jo leikkimässä tässä vaiheessa). Viimein tämä onnistui ja sain kouluttajalta luvan palkata ja sitten kehut ja taistelupalkat. Olipas kyllä vaikea treeni meille.

Otin hiukan sivummalla liikkeestä istu ja liikkeestä maahan ja ne meni erittäin hyvin :) Käytiin myös ottamassa aloluokan hyppyä. Tein niin että heitin Milolle lelun esteen yli ja sitten käsky hyppy, meni erittäin hyvin. Nyt ei Milo enää tarvitse käsimerkkiä, eli saan sen häivytettyä. Olen nyt ottanut vuorotellen hyppyä ilman lelua ja lelulla ja se tuntuu sopivan Milolle hyvin, kun se koskaan ei ole varma, onko lelu odottamassa :)

Otettiin myös seuraamista tötteröiden avulla ja muuten meni hyvin, mutta kontakti välillä hakusessa. Pysähtymällä sain asian korjattua aina hetkeksi. Ryhmässä on paljon uusia koirakoita ja se on Milolle vaikeaa.

Ryhmässä oli myös kaunis ja kiltti valkoinenpaimenkoiranarttu ekaa kertaa, jolle Milon piti räyhätä eniten (ja toinen olisi niin tykännyt Milosta). Kävin kyllä sitten Milon treenien jälkeen Frodon kanssa tervehtimässä tätä valkoista ihan läheltä ja Frodohan oli ihan innoissaan...valkoinen TYTTÖ, WAU :))

Milolla oli siis jälleen erittäin haastavat treenit ja mulla tietty.

Frodon treenit kun alkoivat alkoi sataa ihan taivaan täydeltä. No ei se mitään, treenattiin sateessa sillä voihan kisoissakin sataa. Ruutuunmenot ihan ok, toinen ruutu vähän tökki, kun se oli valtavan vesilammikon keskellä, mutta kyllä sekin sitten lopulta onnistui.

Hyppynouto oli oikein hyvä ja myöskin metallinoudot ok.

Kaukokäskyjä niin, että lelu takana (pitkältä) ja läheltä. Meni ihan hyvin, paitsi että Frodolla tekee tiukkaa maassa makaaminen sateella. Ei meinaa mennä millään. Lopulta onnistui kyllä.

Ohjaajan kanssa koko voittajan seuraamiskaavio (ja vesisade vaan yltyi), oli aika haahuilua sekä mulla että koiralla, kun ei tahtonut eteen nähdä. Varsinkin käännökset oli TODELLA ilmavat ja peruutuksessa tarvittiin uusintaotos (ekalla kiersi minut). Positiivista oli se, että kamalasta sateesta riippumatta piti kuitenkin muuten hyvin paikkansa ja katsekontaktin.

Liikkeestä istuminen oli ok.

Paikallamakuussa taas satoi kaatamalla ja Frodohan tietty nousi (kun sateessa on kauheeta maata), no minä kävin karjumassa sen takaisin maahan ja kävin vielä hetken kuluttua kehumassa ja välipalkkaamassa. Sitten takaisin piiloon. Loppuajan pysyikin hienosti ja heti kun tultiin piilosta kehuin jo kovasti. Lopuksi kunnon leikit.

Tämän jälkeen otin nopeita maahanmenoja ja palkaksi Frodon lelu, jo rupesi sujumaan eikä märkä maa ollut enään yhtään paha ;)

Viimeisenä otettiin avustajan avulla kisamuotoisesti tunnari vierailla kapuloilla. Ja ei siis ole totta, kamalassa KAATOSATEESSA tämä meidän vaikein liike meni aivan mahtavasti (yes). Täytyy ennen kisaa ottaa vielä kotona ainoastaan sen oman etsimistä sekä läheltä tunnaria. Jos sitten vielä vikoissa ohjatuissa ennen kisaa otetaan taas kisamuotoisesti.

Eilen otin vielä Frodolle kaukokäskytreeniä omalla pihalla 10 metrin päästä (oikein hyvä). Otin ensin ilman palkkaa takana ja sitten vielä palkalla.

Sitten otin seuraamaan lähtöjä ja heti palkka, kun Frodolla on tapana lähdössä ensin hetkeksi irrota ennen kun se palaa siihen oikeaan seuraamispaikkaan. Otin myös käännöksiä ja nyt olivat oikein tiiviitä ja hyviä.

Laitoin sitten Frodon maahan ja kävelin sitä kohdin, käännyin oikealle ja olin palaamassa lähtöpaikkaan kun Frodo lähti. Vein  sen takaisn ja sitten oikein vaikeat ja pitkät kävelyt sen ympärillä ja eri suuntiin ym. Nyt pysyi oikein hyvin ja kävin palkkaamassa paikalleen. Näitä täytyy nyt ottaa paljon, kun tuntuu, että Frodo aina ekalla varastaa. Yhtään en nyt ota ennen kisaa niin, että kutsun sen seuraamaan, jotta saadaan ennakointi kuriin.