No niin halliin mentiin taas hirmuisesti haukkuen, tai Hessu komensi mua jo siellä pihalla...nyt taas pitää tähän puuttua!

Alkuun tehtiin vähän seuraamista ja sen jälkeen hyppynoutoa. En palkannut Hessua lelulla ennen hyppyjä, mutta siltikin se irrotti joka kerta tosi nätisti kapulasta. Eli treeneissä ei ole saatu kokeissa ilmennyttä ("en irrota kapulasta") ongelmaa esiin. Tehtiin myös tasamaanoutoa puu- ja metallikapulalla. Noudot siis ok.

Kaukoja tehtiin pitkältäkin matkalta. Tein ensin seiso - maahan - seiso - maahan jne. pitkältä matkalta ja avustin nojaamalla reilusti eteen ekoissa vaihdoissa. Meni kyllä todella hienosti. Seuraavaksi seiso - istu - seiso - istu jne. nämäkin hyvin. Tein kaikki kerrat takapalkalla ja vaikka Hessu oli taas aika kierroksilla treenaamisesta, niin teki kyllä tosi hyvin.

Toisten koirien lähellä jälleen hiukan häiriöseuraamista, istumista, makaamista ja nämä ihan ok. Luoksetuloa tehtiin myös ja vapautus takapalkalle seisomisen jälkeen. Lopuksi tehtiin myös kierron kautta seisomaan pysähdyksiä sekä mennessä että tullessa ja välillä suoria kiertoja lelulle.

Paikkamakuu tehtiin tosi lyhyenä (reilu 2 minuuttia). Piilosta näin, että alkuun hiukan haisteli maata, muuten ihan ok. Kun viereinen uroskoira tuijotti hetken aikaa kiinteästi, niin Hessu vaan katseli muualle (hyvä Hepsula).

Lopussa vielä peruutusta ja aika hienosti peruuttaa jo minusta poispäin ;)

Kotipihalla tehtiin viikonloppuna suoraan ruutuun juoksuja tosi pitkältä matkalta, ruutuun käsky "seis" ja kävelin aina sen verran lähemmäksi, että sain heitettyä lelun (ja sitten leikkiä ruudussa). Tällä kertaa oli tosi vauhdikkaat ruutuun juoksut ja ruudussa löytyi paikka hyvin ja Hessu myös uskoi seiso -käskyt. Tehtiin myös kierron kautta pysähdyksiä.

Lauantaina olisi sitten uusi yritys paimennuksen suhteen ja sunnuntaina olisi Sirken tokot.