Eilen oli vuorossa kurssin toinen tunti. Mukana kaikki 5 koirakkoa ja lisäksi kouluttajan oma koira oli paikkamakuussa treenien ajan.

Ensin tehtiin luoksepäästävyys. "Tuomari" kävi kahteen kertaan meidän luona ja seisoi hetken meidän edessä ja meni pois. Todella hyvin, Hessu oli löysässä hihnassa ja aina kun Hessu itse otti tai piti minuun katsekontaktia kehuin ja palkkasin. Pysyi kyllä paikoillaan hyvin. Tehdään vielä ensi kerralla näin ja sitten vähitellen voi "tuomari" ruveta koskemaan koiraan.

Paikkamakuu rivissä. Tämä on meillä vielä alkutekijöissä. Palkkasin useasti, mutta huomasin, että Hessu pysyy paremmin jos en juokse kokoajan palkkaamassa. Eli jätin makaamaan ja etenin max 5 metrin päähän, missä olin hetken ja palasin koiran vierelle ja palkka maahan. Hessu kyllä välillä nousi, mutta saatiin myös loppuun hyviä ja onnistuneita paikallapysymisiä.

Liikkeestä seisomista tehtiin myös, mutta vielä erilleen seuraamisesta. Nopean pysähdyksen saa niin että juoksen taaksepäin ja Hessu tulee kovaa minua kohti ja sitten käsiapu ja käsky "seis" ja heti kun pysähtyy niin nami lentää Hessun pään yli palkaksi.

Liikkeestä maahanmeno on hidas, varsinkin takapuolen laskemin kestää pitkään. Nopeimmat maahan menot saatiin niin, että avustaja piti Hessua hihnassa ja minä menin jonkun matkan päähän. Toinen polvi maahan ja toinen jalka sopivasti maasta irti. Kutsun Hessua ja kun se tulee vauhdilla niin se tavallaan "sukeltaa" siitä mun jalan alta ja peffakin menee nopeasti alas, kun selkä koskee mun jalkaan. Tämä kyllä tarvii treeniä lisää, päätin, että jatkossa joka ruoka ansaitaan maahan menemällä.

Tein myös itsekseni pari ison noutokapulan luovutusta (hyvin meni). Myös luoksetuloja läheltä (hyvin ja tiiviisti eteen) sekä lopuksi pari luoksetuloa suoraan lelulle ja Hessu saikin pitää lelun ja riehua sen kanssa.

Hyvät treenit jälleen, pitäisi treenata ahkerasti myös näiden koulutusten välissä.