Tallasin 50 metriä pitkän ja melko kapean kaistaleen. Laitoin kaistaleelle kolme esinettä. Yhden lähelle yhden keskiväliä hiukan syvemmälle ja kolmannen ihan viiteenkymppiin. Lähetin Milon keskeltä kaistaletta ja toi tosi upeasti ekan esineen (se oli se lähin). Luovutus oli myös superhyvä. Palkaksi grillattua kanaa (nami). Sitten lähetin kaistaleen oikealta sivulta ja toi sen keskivälin esineen. Sähläsi sen kanssa hiukan siinä mun edessä ja pudotti, mutta nosti itse. Palkaksi leikkiä lempikongolla :) En enää lähettänyt Miloa hakemaan kolmatta.

Frodo sai hakea sen viimeisen esineen ja sai palkaksi myös oman kongonsa. Heittelin sitten molemmille kongoja pitkin pihaa ja olivat ihan innoissaan. Olen ruvennut Frodolle tekemään esineluovutuksessa samaa mitä kapulan kanssa noudoissa eli ennen esineen ottamista (kun siis istuu mun edessä esine suussa) kehun, rapsuta päästä, kosken esineeseen, rapsutan taas päästä ja kehun ja vasta sitten sanon rauhassa "irti" ja otan esineen. Aluksi ei kestänyt tätä, vaan esine tippui viimeistään, kun koskin esineeseen, mutta nyt pitää jo hyvin (kuten kapulaakin) :) Kokeilin tätä Milollekin kun se nouti kongon ja istui se suussa mun edessä, ihan hyvin meni, vähän Milo kiemurteli, mutta eiköhän se siitä rauhoitu ja ote parane silläkin.