Milon eilisen pienen kotipihatreenin teemana oli seiso -käsky.

Aloitettiin tokon alo -hypyllä. Elikä Milo viereen perusasentoon, käsky "hyppy" ja sitten se "sei-so". Rupeaa jo menemään vähän paremmin ja Milo tajuaa jäädä seisomaan. Otin jo Milon sivulle siirtymisiä sieltä esteen toiselta puolelta niin, että syötin samalla sille namia kun seisoi.

Hypyn perään sitten liikkeestä seisomista. Vasta takapalkan kanssa saatiin toimimaan hyvin ja etenin lähes 40 askelta palasin sivulle (Milo edelleen seisoi) ja siitä vapautus takapalkalle. Alkuun kokeilin ilman takapalkkaa, niin meni hetken kuluttua istumaan tai sitten ennakoi ja jäi ihan itsestään seisomaan. No, takapalkan kanssa saatiin kyllä tosi hyvin ja täytyy nyt ensi kerralla ottaa ainoastaan takapalkalla ja pyytää Milo välillä ihan perusasentoon asti ja sitten vasta vapautus.

Otettiin myös vähän tokon avoluokan kaukoja ja hienosti meni takapalkalla, sain jopa tarvittaessa siirtymään taaksepäin vaihtoja tehdessä.

Loppuun vielä hyppytreeniä  ja viimeiseksi pelkästään vauhdikkaita hyppyjä pallon perään.

Kun lähdettiin metsään pikku lenkille ja Milo juoksi kaukana edellä huusin "Milo maahan" ja niin vaan se meni (yes), kävelin Milon luo ja palkkasin maahan namilla ja vapautin.

Itse olen taas vaihteeksi kipeä, joten jää huomiset tokotreenit väliin, joskin luvatun huonon sään johdosta ne saatetaan perua muutenkin. Koirat on niin energisiä, että täytyy jotain pientä treeniä  pihalla tehdä vaikka kuinka heikottaisi.

Viime sunnuntain ratsastus peruuntui kaatosateen takia. Kunhan tästä paranen, täytyy muistaa varata korvaustunti. Lauantaiksi menen hakukisoihin töihin.