Kuvassa koirat tänään töiden jälkeen metsälenkillä.

Pennelit%201289-normal.jpg

Eilisissä hallitokoissa oltiinkin Heben kanssa kahdestaan. AVO -liikkeet sujuivat kaikki aika mallikaasti. Saatiin jopa hieno luoksetulo stoppeineen koemaisesti, kun ensin alkuun tein putken kanssa stoppeja sekä pitkältä matkalta takapalkkastoppeja. Paikkamakuuta tein 3 minuuttia niin, että olin hallista ulkona ja lyhemmän ajan niin, että hyppelehdin sisällä ja kävin välillä piilossa. Nuo kaksi lienee ne haasteellisimmat avoliikkeet tällä hetkellä. Muissa ei tainnut olla ongelmia, seuraaminenkin oli tällä kerralla paljon parempaa kuin viimeksi.

Tehtiin myös ruutua. Pitkältä suoraan lelulle juoksuja, keskivaiheelta niin, että käyn näyttämässä ruudun keskikohtaa ja sitten lähetys, käsky "seis" ja käsky "maahan". Läheltä sitten muuten sama, mutta en käy enään näyttämässä keskikohtaa. Sellainen tunne tuli, että Hessu jo sen ruudun hahmottaa ja aika hyvin hakeutuu sinne keskelle. Maahan menee tosi hyvin.

Tunnarissa ensi piilotetun "oman" etsimistä. Sitten niin, että piilotin "oman" vieraan pipon alle ja se piti etisä. Lopuksi 5 kpl tunnarikapuloita maahan ja viereen pipo, minkä alla "oma". YES, Hessu toi sieltä pipon alta sen oman, vaikka muut kapulat olivat näkyvillä. Jatketaan nyt edelleen samaan malliin ja vähitellen se "oma" kokonaan esille ja muiden kapuloiden joukkoon. Kiirettä meillä ei ole.

Metallinoutoakin tehtiin pariin otteeseen, toi hyvin, vaikka se metallikapula siellä hampaiden välissä vähän kolisikin.

Niin ja sain ihastella ihanaa pienen pientä bortsuvauvaa :)