Eilen aamusella vietiin koko elukkalauma rokotuksille (paitsi Hessu joka juuri oli rokotuksilla vuoden täytettyään). Milo ensimmäisenä, kiloja oli pudonnut 2 -3 (vaaka ei pysähtynyt millään, kun Milo hillui, mutta jotain noin). Terveen paperit ja piikit kaulaan, otin Milolle myös kennellyskärokotteen, vaikka meidän koirat sen joku vuosi takaperin sairastivatkin. Frodo taas oli lihonut reilun kilon. Frodokin oli hyvässä kunnossa ja sai kaikki rokotukset, myös sen kennelyskän. Rokki kissa astui ylväänä kuljetusboksista ja aloitti välittömästi puskemisen ja kehräämisen. Hyvä että lääkäri kuuli sydänääniä lainkaan kehräyksen keskeltä. Rokin kaulassa ollut ihmeellinen näppylä olikin vain jokin kissoille tyypillinen syylä tms. (onneksi). Rokki otti rokotukset rauhassa ja sai yhden piikin per reisi. Timbekin käyttäytyi jälleen hienosti :) Onhan se eläväinen, mutta sen sydänkin saatiin hienosti kuunneltua, kun se seisoi takajaloillaan ja kurkotteli katsomaan ikkunasta ulos :) Myös Timbe sai piikin per reisi. Kyselin kissojen painoista ja Rokki ei ollut liian lihava, mutta ei saa tulla enempää kiloja ja Timbe taas ei ollut liian laiha, vaan rotuunsa nähden juuri sopiva :) Myös kissojen hampaat tutkittiin tarkasti ja hyvässä kunnossa ovat.

Viime keskiviikkona oltiin Hessun kanssa treenaamassa Merin & Fantan kanssa ennen pentukurssia. Luoksepäästävyys meni jo hienosti :) Nami ei ollut näkyvillä, mutta juttelin kyllä Hessulle. Paikkamakuun ajan pidennys tuottaa tuskaa, mutta vähitellen ollaan nyt päästy reiluun minuuttiin. Liikkeesä seisominen hyvä, liikkeestä maahan takkuaa edelleen. Seuraamiset ja luoksetulot ok.

Perjantaina kaarihalleilla ja kaverina Ria & vuorotellen hänen molemmat koiransa. Pystyin treenaamaan Hessun kanssa irti, eikä se onneksi rynninyt Rian koiria moikkaamaan, kun ne eivät tykkää. Hessu saa usein kaarihalleilla palkaksi tokosta tehdä agiesteitä ja nyt se osaakin jo putken, pussin, hypyn, renkaan, A-esteen, pöydän...pitäisiköhän vaihtaa lajia. Se oli ihan innoissaan, kun ohjasin sen putkeen, sitten hyppy ja hypyn takaa jälleen putkeen... Hebestä tulisi varmasti hyvä agilitykoira, jos sillä olisi osaava ohjaaja. Harmittaa, että mun kanssa menee noi agitaidot hukkaan.

Tokossa siis alo hyppyä, joka hienosti! Liikkeestä seisominen sujui nyt todella hyvin. Seuraamista namilla ja ilman. Irti seuraaminen meneekin hienosti, mutta remmissä ei olla harjoiteltu juurikaan ja se ei kyllä oikein suju (ollaan molemmat solmussa sen remmin kanssa ja Hessun mielestä silloin ollaan lenkillä, kun on hihna...), täytyy siis muistaa treenata myös sitä. Ria teki meille luoksepäästävyyden, joka hienosti. Paikkamakuuta yksikseen ja kummankin Rian koiran kanssa. Ajan pidentäminen on hankalaa, mutta kyllä se siitä ja nyt olen tehnyt jo joka toisen kerran ilman mitään etupalkkaakin. Luoksetulot myös hienosti. Liikkeestä maahan vaatii edelleen miljoona apua ja pysähtymisen...mutta kai sitäkin on treenattava. Noudot puu- ja metalli, hypyllä ja ilman hienosti. Sitten me leikittiin ja riehuttiin ja juoksutin Hessun uuvuksiin, niin ja lopuksi se haukkasi lelusta ohi ja sen hammas osui  mun peukalonkynnen sivuun...taisi päästä pari kirosanaa siinä verta valunvan peukalon kanssa. Kamalaa oma koira puri...;)

Lampaiden tapaamista odotellaan innolla ja yritetään myös Hessun kanssa mahtua Mejä -kurssille. Kolmen tunnin issikkavaellus oli kyllä mahtavaa, vaikka lunta satoi taivaan täydeltä ja myös maastossa oli lunta metri kaupalla.