Eilen olikin molempien koirien hierontapäivä

Frodo vuorossa ensin. Hieroja katsoi ensi Frodon liikkeet vapaassa liikkeessö, tasaisella, ylä- ja alamäessä. Sitten hieroja kävi Frodon läpi. Kaulan alue oli erittäin hyvässä kunnossa (yes, vihdoinkin sen karmean jumin jälkeen). Selkä ja jalat myös ok. Ihan pientä kireyttä vielä lantio-osassa, mutta se helpotti pienellä hieronnalla. Frodo nautti käsittelystä. Frodon koko yleisilme on kohentunut, kun jumit on helpottaneet ja myös jalkojen liikkeeseen on tullut potkua ja vetävyyttä. Nyt on Frodo vihdoin kunnossa. Joskin, kun Milon takia varattiin uusi aika vajaa kahden viikon päähän, lupasi hieroja samalla taas tsekata Frodonkin (hyvä juttu).

Milo oli ensimmäistä kertaa hierottavana ja kaiken lisäksi melkoisen jumissa, joten sitä oli hiukan hankala saada asettumaan. Purulihaksia myöten oli kireyttä, mutta kaikista pahimmat lanne, selkä ja takajalat. Kovasti saatiin tehdä työtä, jotta rentoutui edes hiukan niin, että takajalkoja päästiin hieromaan. Välillä Milo ihan vinkaisi, vaikka tosi hellästi hierottiin. Hassuinta oli se, että aina kun jokin jumi hieronnalla hellitti sai hieroja osakseen valtavat isot nuolaisut   Oveluutta käyttämällä Milo kuitenkin saatiin hierottua läpikotoisin, mutta kyllä se reppana olikin jumissa...

Välittömästi hieronnan jälkeen oli selkeä ero sen seisoma-asennossa. Ennen hierontaa seisoi niin, että sillä oli kovasti takajalat alla, mutta hieronta helpotti oloa niin, että sen jälkeen seisoi hyvin. Ennen hierontaa oli ravikin sellaista töpötystä, mutta potkua riitti kyllä käsittelyn jälkeen. Nyt katselen, että tuleeko Milo hieronnasta kipeeksi tms. tänään oli ainakin ihan ok aamulla, joskin eilen illalla uni maittoi kovasti. Milolle varattiin uusi aika vajaa kahden viikon päähän, toivottavasti silloin saadaan helpotusta lisää.

Tänään tehdään koiruuksien kanssa rauhallisia lenkkejä.

Huomenna Frodon koitokset (huh, huh). No pääasia että koira on terve, vaikka ei olekaan keritty treenaamaan...eiköhän se kuitenkin jotain osaa/muista...ehkä